maanantai 18. heinäkuuta 2016

Tervetuloa!

Tervetuloa lukemaan pian kolmen pupun touhuista ja elämästä kertovaa blogia! Tässä postauksessa esittelen lyhyesti blogin tämän hetken päätähdet ja itseni. Muistathan seurata meitä myöskin instagramissa @carrotmaniacs sillä sinne päivitän aktiivisesti päivittäisiä kuulumisia. Blogin ulkoasu on vielä keskeneräinen.

Ringo on vuonna 2011 syntynyt hermeliini-kääpiöjänis, joka tuli meille ikään kuin vahingossa. Olimme katselemassa häkkejä kania varten, kun kaupassa myynnissä ollut pupuherra hurmasi koko perheen eloisalla ja rohkealla olemuksellaan. Kotiin kaupasta lähdettiinkin häkin ja kanin kanssa. Ringo on erittäin omapäinen ja viisas kani. Sylissä se ei juurikaan viihdy, mutta kaipaa kuitenkin ihmisen seuraa varsinkin ulkona ollessaan. Ringon lempipuuhaa on johtojen tuhoaminen, häkin maton kaivaminen ja heinätunnelilla leikkiminen. Olemme olleet parissa näyttelyissä hyvällä menestyksellä, ensimmäisissä näyttelyissään Ringo oli PPK3! Harrastimme myös jonkun verran estehyppyä nuorempana.


Vuonna 2012 olimme näyttelyissä Ringon kanssa ja mukana oli kaverini pupuineen. Olimme jonkun aikaa miettineet toisen kanin hankintaa, mutta emme olleet varsinaisesti vielä etsineet sopivaa pupua. Näyttelyissä oli kuitenkin kasvattajalta myynnissä kaksi leijonaharjastyttöä ja toinen niistä päätyi meille. Nala on aika yksinkertainen ja todella arka. Se ei oikeastaan ymmärrä pelätä esimerkiksi ulkona mitään, mutta ihmisten suhteen se on ujo ja jopa säikky. Nalan ehdoton lempipuuha on syöminen ja neiti onkin ehkä hieman pulleassa kunnossa.


Nyt kesällä olen hankkimassa kolmatta kania, mutta siitä lisää tulen kertomaan omassa postauksessaan! :)

Itse olen 1997 syntynyt eläinrakas tyttö Tampereelta. Kilpailen esteratsastuksessa oman hevoseni kanssa ja meidän elämästä voit lukea hevosblogistani (linkki). Opiskelen monimuotona Ypäjällä ratsastuksenohjaajaksi ja hevos- ja kanipuuhien ohella käyn kuntosalilla. Yleiskunnon kohottamisen lisäksi kuntoutettavaa riittää, sillä oikean polven eturistisiteeni on katkennut kahdesti ja tänä kesänä pudotessani hevoseltani olkapäästäni repesi takarustorengas, joka korjattiin leikkauksella. Rakastan eläinten kanssa oloa ja musiikin kuuntelua.



Tavoitteena meillä on alkaa käymään jälleen aktiivisesti näyttelyissä ja mikäli uusi pupu osoittaa lahjakkuuden merkkejä esteillä, saattavat estekisatkin meitä kutsua. Tervetuloa lukijaksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti