maanantai 25. heinäkuuta 2016

Eläinlääkärissä Nalan kanssa

Perjantaina huomattiin jomman kumman kanin pissaavan punertavaa/veristä pissaa ja ympäri häkkiä. Kumpikin kaneista on sisäsiistejä ja ne pissaavat yleensä vain vessalaatikkoon, joten ympäri häkkiä olevat pissat aiheuttivat huolestuneisuutta. Punertava pissa sai tietysti hälytyskellot soimaan, mutta päätettiin katsoa viikonlopun yli, jospa punainen väri johtuisi vaikka vain jostakin syödystä kasvista (kaneilla pissa saattaa värjäytyä kasvien pigmenteistä).

Viikonlopun aikana selvisi, että punainen pissa on Nalan. Muutenkin Nalan käytös on ollut erilaista, se makaa lähes koko ajan (lämmin ilma voi toki vaikuttaa) ja syö huomattavasti vähemmän kuin yleensä. Varsinaisesti kipeältä se ei vaikuta, mutta päätin varata varmuuden vuoksi ajan eläinlääkärille tälle päivälle. Oltiinkin heti kahdeksan jälkeen keskustassa lääkärissä, sillä sain varattua heti päivän ensimmäisen ajan. Lääkäri haastatteli hieman minua ja tutki Nalan kokonaan.

Varsinaista diagnoosia ei saatu, mutta lääkäri sanoi että virtsatietulehdusoireet johtuvat/tulevat kaneilla yleensä jostakin muusta syystä/kivusta johtuen. Nala sai kipulääkepistoksen ja kolmen päivän kipulääkekuurin. Mikäli oireet jatkuvat, saadaan vielä antibioottikuuri. Jatkotutkimuksina voidaan tehdä virtsanäytetutkimus ja/tai selkärangan ja/tai vatsaontelon kuvaus. Nyt vaan toivotaan että Nalan oireet helpottaisivat eikä jatkotutkimuksia tarvittaisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti